Kun hermosto painaa jarrua

Kun hermosto jää ylivirittyneeseen tilaan, se ei enää salli kehon käynnistyä.

Aivot tulkitsevat tekemisen uhaksi ja painavat jarrua, vaikka sinä haluaisit liikkua eteenpäin.

Tällöin moni alkaa moittia itseään — miksi en saa mitään aikaan, miksi en pysty?

Mutta kyse ei ole tahdonvoimasta tai laiskuudesta. Kyse on hermoston suojamekanismista.

Keho tekee juuri sitä, mitä sen tehtävä on: pitää sinut turvassa.

Jos se on ollut pitkään hälytystilassa, se alkaa uskoa, että pysähtyminen ja varovaisuus ovat ainoat keinot selvitä.

Aivot eivät silloin erota todellista vaaraa ja arjen tekemisiä toisistaan – ne vain varmistavat, ettei mikään uusi rasita liikaa.

Siksi joskus pieninkin askel eteenpäin tuntuu ylivoimaiselta.

Ei siksi, ettet haluaisi, vaan siksi, että keho ei vielä luota siihen, että on turvassa liikkua.

Rauhoittumisen myötä tämä alkaa vähitellen muuttua.

Kun annat itsellesi luvan levätä, hengittää syvempään ja olla hetken tekemättä mitään, hermosto saa viestin: nyt ei ole hätää.

Turva syntyy toistosta — pienistä hetkistä, joissa mikään ei vaadi sinulta ponnistelua.

Vähitellen jarru hellittää.

Energia, joka oli varattuna selviytymiseen, vapautuu taas elämiseen.

Silloin tekeminen ei enää tunnu pakottamiselta, vaan luonnolliselta virralta.

Ja yhtäkkiä huomaat:

Sinä et enää yritä käynnistyä – olet jo liikkeessä.

◇♡◇♡◇♡◇ 

Muistathan, että keho ei tarvitse korjaamista, vaan kuuntelua.

Hermosto ei toimi sinua vastaan – se toimii puolestasi, kunnes se uskaltaa hellittää.

Jokainen rauhallinen hengitys, jokainen hetki ilman suorittamista, on pieni askel takaisin luottamukseen.

Takaisin elämään, joka ei pyydä puskemaan, vaan virtaamaan.